Kajabacan viinitilan tuotteet

Puhtaasti maistuvaa Täältä Pohjantähden alta.

Kajabacan tuotteet tehdään käsityönä omalta marjatarhalta käsin poimituista punaisista karviaisista ja viherherukoista. Marjoja käsitellään mahdollisimman vähän, jotta marjojen herkulliset aromit maistuvat tuotteissa aitoina.

Vitamiinipommi

Marjat puristetaan kylmäpuristusmenetelmällä. Näin marjojen vitamiinit ja hivenaineet säilyvät tuotteissa parhaiten. Juomien perustana on täyteläinen 100 %:n täysmehu, jota juomiin käytetään säästelemättä. Juomien runsas ja maistuva maku tulee aidosti marjoista.

Luonnollista makua marjoista

Lisättyä sokeria juomissa ei ole lainkaan tai sitä on maltillisesti. Täysmehujen sokeri on vain marjojen omaa luontaista sokeria, limonadeissa ja juomasekoituksissa lisätyn sokerin määrä on pieni. Sokeria on kuitenkin sen verran, että se tuo esiin marjojen täyteläisen maun ja taittaa sopivasti karviaisen ja viherherukan hapokkuutta.

Ei keinotekoisia maku- tai lisäaineita

Juomat eivät sisällä keinotekoisia maku- tai väriaineita. Mehut pastöroidaan, jolloin ne eivät tarvitse säilyvyyden takaamiseksi lainkaan säilöntäaineita. Muissa juomissa säilöntäaineiden käyttö on vähäistä, siksi tuotteet on hyvä nauttia mahdollisimman pian valmistamisen jälkeen. Parasta ennen päiväys kertoo tuotteen säilymisajan.

Kuten marjojen kasvatus, myös juomien valmistaminen on huolellista käsityötä.

Tutustu tarkemmin Kajabacan tuotteisiin

Karviainen, Ribes uva-crispa ja Viherherukka, Ribes nigrum

Karviaisen ja viherherukan vitamiini- ja kivennäisainepitoisuudet ovat huomattavan korkeat.

Karviainen pesee ravintoarvoiltaan lähes minkä tahansa tuontihedelmän. Karviainen sisältää soluja hapettumisstressiltä suojaavaa E-vitamiinia enemmän kuin appelsiini, kiivi tai omena. Kivennäisaineista karviaisessa on runsaasti kaliumia ja kalsiumia, jotka ovat molemmat avain hyvän unen salaisuuteen.

Viherherukan C-vitamiinipitoisuus on vielä korkeampi kuin mustaherukan. C-vitamiini on välttämätön kasvulle, kudosten uudelleen rakentamiselle. Lisäksi se auttaa kehoa muodostamaan kollageenia. Viherherukassa on näkökykyyn vaikuttavaa A-vitamiinia enemmän kuin mustikassa. Korkeasta orgaanisten happojen pitoisuuksista johtuen karviaisella ja viherherukalla on bakteereja tappavia, tulehdusta estäviä ominaisuuksia. Marjojen on tutkitusti todettu vahvistavan immuniteettia

Erityisen paljon vastustuskykyä vahvistavaa antioksidantteina toimivia karotenoideja on karviaisessa. Niiden määrässä karviainen päihittää jopa superfoodina tunnetun lakan, pihlajanmarjan sekä tyrnin. Karotenoideja runsaasti sisältävän ruokavalion terveysvaikutukset ulottuvat myös mielenterveyteen saakka ehkäisten masennusta. Marjat ovat myös erinomaisia hyödyllisen ravintokuidun lähteitä.

(fineli.fi ja satokausi.fi)